Huutavan ääni korvessa.

Laestadius: saarnani ovat karkeita ja likaisia!

Huutavan Äänestä: Eräs Kaaresuvannon heränneistä näki perkeleen vihoissaan ja harmissaan selailevan erästä rovasti Laestadiuksen saarnakonseptia, jonka lukija oli jättänyt huoneensa pöydälle. Luultavasti pohjattomuuden ruhtinas ajatteli: "En voi käsittää, miksi nämä karkeat ja likaiset konseptit herättävät sellaisen metelin valtakunnassani. En voi lainkaan saada nukkumarauhaa vanhojen kumppanieni sydänkammioissa näiden karkeiden ja likaisten konseptien vuoksi."

Laestadius: saarnaan värikkäästi, mystisesti ja vaikeatajuisesti!

Huutavan Äänestä: Palattuani takaisin seurakuntaani Kaaresuvantoon saarnani saivat räikeämmän värityksen. Evankeliumeissa esiintyvät Vapahtajan vertaukset selitettiin vertauksilla. Siitä kehkeytyi epätavallinen mystiikka, jolla oli ihmeellinen vaikutus kuulijoiden sydämiin. Alussa he eivät käsittäneet juuri mitään koko saarnasta, mutta se valkeni vähitellen. Tietyt kuvakieliset sanat ja sananparret tarttuivat mieleen. Aluksi he tekivät pilaa vertauksista, mutta koska sanat kuulostivat kummallisilta, ei niitä voinut niin pian unohtaa. Yksi kertoi yhden ja toinen toisen vertauksen kotona oleville, naurettiin ja ihmeteltiin, mitä tuo kaikki saattaisi tarkoittaa. Vihdoin yksi ja toinen tuli levottomaksi tietämättä miksi. Salaiset, jääkylmät väreet kävivät läpi koko elimistön. Sydän alkoi tuntua hellältä, kovalta tai paisuneelta, ja yksi toisensa perästä tuli pappilaan jumalanpalveluksen päätyttyä pyytämään neuvoa ja valaistusta hengellisissä asioissa.

Laestadius: vanhat kirjat takaisin!

Laestadius käsittelee kirkkokäsikirjoja, joita oltiin jälleen uudistamassa. Huutavan äänestä: Meillä on nyt ollut tilaisuus nähdä uusin käsikirja, joka otettaneen pian yleiseen käyttöön, mikäli pappissääty ei asetu vastustamaan sitä. Mutta aika, jonka kuluessa tämä kokeilukäsikirja on tarvinnut jättää rovastikunnan muiden kirkkoherrojen tutkittavaksi, on ollut kyllä lyhyt, joten meillä ei ole ollut tilaisuutta ottaa siitä näytteitä. Niinpä voimme ainoastaan muistinvaraisesti esitellä oleellisimpia muutoksia, joita tässä uusimmassa käsikirjassa on ehdotettu. Meistä tuntuu kuitenkin oudolta, että kun kerran paluun vanhoihin kirjoihin pitäisi tapahtua, miksei niitä sitten voida hyväksyä kokonaisuudessaan, koska ihmiset ovat enimmäkseen tottuneet niihin, ja varsinkin kun vanhojen kirjojen ei ole voitu osoittaa sisältävän väärää oppia. Ei ruotsalainen rahvas ole mitenkään vaurastunut hengellisesti uusien kirjojen ansiosta - päinvastoin. Moraalittomuus ja hengellinen penseys ovat vain lisääntyneet sen jälkeen, kun uudet kirjat ilmestyivät. Niin, eivät edes sivistyneet kansanluokat ole saaneet mitään rakennusta uusista kirjoista, sikäli kuin tämän vuosisadan historiasta voidaan havaita. Ja kuitenkin uudet kirjat oli laadittu sellaisiksi, että ne olisivat säätyläisille ja sivistyneille mieluisampia. Mutta rahvas ei ole koskaan pyytänyt mitään muutosta vanhoihin kirjoihin. Nyt kun neljänkymmenen vuoden kokemus on todistanut liiankin hyvin, etteivät uudet kirjat ole kyenneet saamaan aikaan mitään parempaa kristillisyyttä tai tapojen parantumista sen paremmin säätyläisten kuin rahvaankaan seassa, niin ei ollut yhtään syytä olemassa, jonka vuoksi rahvas ei voisi saada takaisin vanhoja kirjojaan, missä vain seurakunnat niin haluaisivat.

Laestadius: uusien kirjojen käyttöpakko ei takaa yhtenäisyyttä!

Huutavan Äänestä, kyse edelleen kirkkokäsikirjoista: Mutta pappissääty on itsepäisesti asettunut sitä vastaan, että vanhat kirjat otettaisiin uudelleen käyttöön seurakunnissa peläten hajaannusta, joka sen vuoksi tapahtuisi kirkossa. Sitä vastoin 1600- ja 1700-luvun kirkkohistoria osoittaa, että hajaannuksia ja erimielisyyksiä voi ilmetä kirkossa, vaikka samoja uskonnollisia kirjoja käytettäisiin koko valtakunnassa. Itse asiassa jumalanpalveluksen ulkonainen muoto ei aiheuta hajaannuksia eikä puolueita kirkon piirissä, vaikka tosin ulkonainen puhdasoppisuus, eli uskonnollisten kirjojen yhtäpitävyys niiden kokemusten kanssa, jotka totisilla kristityillä on armonjärjestyksestä, tekee voitavansa seurakunnan yhtenäisyyden säilyttämiseksi. Mutta syy hajaannusten ja lahkojen syntymiseen kirkossa on se, että yksi osa seurakuntaa koostuu kastetuista pakanoista ja toinen osa vakavissaan olevista kristityistä.

...huutavan ääni on korvessa: valmistakaat Herran tietä ja tehkäät hänen polkunsa oikiaksi. (Lk 3:4)

Tämä on lainaus Pipliasta, vuosimallia 1776. Ilmaisu huutavan ääni on myös KR -38:ssa, mutta ei enää -92:ssa. Raamattu Kansalle käännöksestä se löytyy. Ilmaisuna se on kotiutunut kieleemme, myös epäuskonnollisiin yhteyksiin kuten tänne ja tänne.

Pyhän Hengen saaneet raamatunkääntäjät ovat kääntäneet tämän kohdan yllättävän eri tavoin: Wiclif ja Tyndale: huutajan ääni, Geneva Bible 1560: sen ääni, joka huutaa, Luther 1522 ja Olaus Petri: huutava ääni, Agricola: huutavaisen ääni, King James ja Reformationsbibeln: huutavan ääni ja uusin saksannos: Ääni kajahtaa erämaa-alueella, se huutaa.

Laestadiuksen postillassa termi huutavan ääni esiintyy noin seitsemänkymmentä kertaa.